Nappulakisoja jo kolmelle sukupolvelle

Nappulakisojen historia alkaa vuodesta 1966. Myllymäen koulu eli siihen aikaan kansalaiskoulu oli syksyllä 1965 muuttanut uusiin tiloihin Vantaalle. Silloin klubissa syntyi ajatus hiihtokilpailujen järjestämiseksi keskelle klubin omaa toiminta-aluetta.

Koska Vantaankoskella oli hyviä hiihtomaastoja silloin vielä runsaasti, oli selvääkin selvempää, että kisapaikkana olisi Myllymäen koulu. 

Urheiluseurojen kanssa aloitettiin

Monellakaan klubin jäsenellä ei ollut kovin vahvoja kokemuksia hiihtokilpailujen järjestämisestä, ja siksi pyydettiin avuksi paikkakunnalla toimivien urheiluseurojen edustajia. Lisäksi taustalla oli ajatus, että urheiluseurat, jotka kuuluivat eri liittoihin, voisivat tehdä yhteistyötä ja kaikilla seudun lapsilla olisi mahdollisuus ottaa kilpailuihin osaa.

Mukaan tulivat Vantaan Veikot (TUL), Vantaan Viesti (SVUL), Seutulan Urheilijat (SVUL), Keimolan Kaiku (TUL), Koivupään Visa (TUL), Ylästön Ryhti (TUL) ja Atlas (SIF).

Urheiluseurat ottivat vastuun latujen tekemisestä ja ajanotosta, klubi muista järjestelytehtävistä ja palkinnoista.

Palkinnot olivat aluksi lähinnä klubin kauppiasveljien lahjoituksia. Koska käytössä tuolloin olivat vielä puusälesukset, klubi järjesti suksien tervausmahdollisuuden. Voitelumestarina toimi useissa kisoissa Osmo Rosenström, joka tervasi ja kunnosti ison nuotion äärellä lasten suksia kilpailukuntoon.

Kisat alettiin tuntea nimellä ”Nappulakisat”, ruotsiksi  ”Knattetävling” . Mainokset olivatkin useita vuosia kaksikielisiä.

Pienimmille osallistujille ladut saatiin koulun vieressä oleville pelloille ja isommille nykyiselle Sanomalan alueella olleelle metsäalueelle, jonne päästiin Hämeenlinnantien alta kulkevan siltarummun läpi.

Kaikki palkitaan

Aivan erityistä mainosta kilpailuille tuli siitä, että palkinnot olivat hyviä ja kaikki osanottajat palkittiin. Mitään osallistumismaksua ei myöskään ollut. Parhaat palkittiin suksilla, jotka oli lahjoittanut Järvisen suksitehdas Lahdesta.

Niinpä kilpailijoiden määrä oli lähes joka vuosi yli 200 nappulaa. Sarjoja oli seitsemän. Myöhemmin ylin sarja pudotettiin pois osanottajien vähyyden takia.

Martinkyläntien ja Sanomalan rakentaminen veivät ajan  mittaan hiihtomaastot, ja kymmenen kilpailuvuoden jälkeen vuonna 1976 siirryttiin Seutulan koululle, jossa oli upeat hiihtomaastot. Ja siellä ollaan edelleen.

Kilpailut on pystytty järjestämään erinomaisella tavalla Myllymäen ja Seutulan kouluilla. Tässä on ollut suuri ansio koulujen johtajilla Viljo Holopaisella ja Kalervo Ojanperällä, jotka ovat olleet myös  klubin jäseniä.

Kisapaikalla muutakin kuin hiihtoa

Seutulassa lisääntyivät kilpailujen oheistoiminnat yleisölle. Ravintolatoiminnan lisäksi tulivat kirpputori, makkaran ja letunpaisto, onginta, arpajaiset, erilaiset arvauskilpailut, curling, hevosajelu, koiravaljakko, lumiveistoskilpailut, sääveikkaukset jne. Lasten erityisen mielenkiinnon kohteena on ollut paikalle saapuneet VPK:n paloautot ja palomiesten esittämät sammutusnäytökset.

Kun kisat olivat muuttaneet Seutulaan, alettiin painattaa Nappulakisa-esitettä, johon myytiin ilmoituksia ja näin saaduilla varoilla kustannettiin kisat sekä saatiin varoja klubin muuhunkin lahjoitustoimintaan. Kaikki tuotto on aina lahjoitettu nuorille, veteraaneille, invalideille, puutteenalaisille sekä kulttuurin tukemiseen. Näin Nappulakisoista on vähitellen muodostunut klubin pääaktiviteetti.

Kisojen periaate on, että ne eivät maksa osallistujille mitään ja jokainen palkitaan. Sen lisäksi jokainen saa mehua ja pullaa.

Seutulassa asutus on alkanut rajoittaa kilpailupaikkoja, ja niinpä on siirrytty kokonaan pelloille tehdyille laduille. Lisäksi tämän päivän lapsille ladut ovat lyhentyneet huomattavasti, koska huonojen lumitalvien takia hiihdon harjoittelu on jäänyt vähäisemmäksi.

Lauhat talvet ovat aiheuttaneet muutaman kerran kisalajin vaihtumisen hiihdosta juoksuksi.

Jo kolmas sukupolvi ja yli kymmenen tuhatta kertaa palkintopallille

Mutta kisojen tunnelma on säilynyt samana. Intoa sädehtien nappulat ovat osallistuneet niihin, ja äidit ja isät ovat voineet seurata ylpeinä lastensa suorituksia. Vuosien varrella yli kymmenen tuhatta kertaa nuori hiihtäjä on noussut palkintokorokkeelle ihailun kohteeksi. Moni alkuvuosien hiihtäjä on tuonut omat lapsensa kisaan mukaan, ja nyt on meneillään jo kolmas sukupolvi Nappulakisojen merkeissä.